CLP-asetuksessa annetaan aineiden luokitukselle, merkinnöille ja pakkaamiselle uuden asetuksen mukaisesti siirtymäaikaa 1.12.2010 asti, ja seosten luokitukselle, merkinnöille ja pakkaamiselle aina 1.6.2015 asti. Näihin päivämääriin saakka on mahdollista käyttää väistyviä säännöksiä ja luokitella, pakata ja merkitä kemikaalit väistyvän sääntelyn mukaisesti. Uutta järjestelmää voi kuitenkin alkaa noudattaa jo ennen siirtymäaikojen päättymistä.
Jos uutta järjestelmää noudattaa jo ennen siirtymäaikojen päättymistä, on huomattava tehdä merkinnät kemikaalin pakkaukseen liitettävään varoitusetikettiin ainoastaan uuden asetuksen mukaisesti, mutta aineen, seoksen tai sen aineosien luokituksen on oltava kemikaalin käyttöturvallisuustiedotteessa sekä väistyvällä että uudella tavalla seosten siirtymäajan 1.6.2015 loppuun saakka. Aineen luokitus on 1.12.2010–1.6.2015 välisenä aikana joka tapauksessa annettava käyttöturvallisuustiedotteessa sekä uudella että väistyvällä tavalla. Markkinoilla saa olla väistyvän tavan mukaan merkittyjä ja pakattuja aineita 1.12.2012 asti sekä seoksia 1.6.2017 asti, jos ne on pakattu ennen siirtymäaikojen umpeutumista ja luokiteltu käyttöturvallisuustiedotteessa myös uuden asetuksen mukaan. Näin halutaan välttää tarpeetonta uudelleenetiketöintiä jo markkinoilla ("hyllyssä") oleville kemikaaleille.